Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS passitti Lukon lomille

 
TPS passitti Lukon lomille

TPS kampesi Lukon nurin maalein 4-2 ottelusarjan neljännessä ja samalla ratkaisevassa kamppailussa. Näin ollen Lukon osalta kausi sai päätöksensä, kun taas TPS matkaa välieriin uusien haasteiden pariin.

Lauantain ottelussa Lukko pelasi erittäin vahvan avauserän ja mikäli maalipaikoissa ei olisi mailaa puristettu liikaa olisi raumalaisjoukkue siirtynyt erätauolle johtoasemassa. Nyt sinne siirryttiin tasalukemissa 1-1. Lukon maali syntyi kahden miehen ylivoimalla Harri Tikkasen tykitettyä kiekon maalin ylänurkkaan.

Toisessa erässä TPS sai pelinsä rullaamaan ja joukkue karkasikin siinä kahden maalin johtoon. Antti Erkinjuntti runnoi ensin maalin edestä johtomaalin sisään, ja myöhemmin ylivoimalla ex-Lukko Markus Nordlund pääsi veivaamaan kiekon ohi vailla mahdollisuuksia olleen Mikael Tellqvistin.

Kolmannessa erässä Lukko taisteli loppuun asti ja loi kotijoukkuetta enemmän maalipaikkoja, mutta molempien onnistuttua maalinteossa kertaalleen oli Lukon tyydyttävä 4-2 -tappioon, mikä tiesi katkeraa päätöstä kaudelle.

Koko ottelusarjaa ajatellen Lukon kompastuskiveksi muodostui ennen kaikkea heikko ylivoimapeli. Vastaavasti kun turkulaisilla ylivoimakuviot toimivat moitteetta, niin jatkopaikka matkasi varmasti oikeaan osoitteeseen.

Spekulointi maalivahtipelin riittämättömyydestä on myös turhaa, sillä Tellqvist pelasi yhtä päästettyä maalia lukuun ottamatta hyvät pudotuspelit. Karu totuus on se, että yhdellä tehdyllä maalilla ottelua kohti ei voi kovatasoista pudotuspelisarjaa voittaa.

Lukon valmentaja Rauli Urama näki myös erikoistilannepelaamisen osana ottelusarjan ratkaisua.

- Lukon kausi on nyt tässä. TPS:n puolustuspelaaminen keskialueella oli erittäin hyvää. Heidän alivoimapelaaminen oli myös erittäin hyvää meidän ylivoimaa vastaan. Lisäksi heidän ylivoima toimi hyvin, joten siinä ehkä oli ne aseet millä TPS vei tämän sarjan, Urama pohdiskeli.

Urama näki myös TPS:n viime vuoden ottelusarjan JYPiä vastaan toimineen apuna tässä sarjassa.

- Henkinen valmiustaso oli heillä myös korkeampi ensimmäisessä pelissä. Toisessa ja sitten etenkin kolmannessa pelissä me päästiin jo vähän mukaan. Viime vuoden kokemuksista TPS otti oppia ja he tiesivät nyt miten astua eteenpäin. Yhtenä ryhmänä sen tekivät ja Lukon vuoro on sitten seuraavaksi, kun seuraavan kerran mahdollisuus näihin peleihin saadaan. Onnittelut vielä koko TPS-organisaatiolle voitosta, Urama lopetti.

TPS:n jatkoon johdattaneen Kai Suikkasen mieliala olikin luonnollisesti korkealla pelin jälkeen.

- Kova juttu tämä ottelusarjan voitto meille. Mahtava fiilis oli pelata täyden hallin edessä ja nyt on aika nauttia, kun tulos oli tämä. Erittäin hyvä urheilullinen sarja. Lopputulos 4-0, sitä en tiedä kuvastaako täysin tätä sarjaa, tietenkin meidän mielestämme kuvastaa. Meidän joukkue puolusti hyvin, mutta silti uskallettiin pelata kiekollista peliä, molemmat maalivahdit onnistuivat myös hyvin. Lukko tuli kovaa, mutta tyytyväisiä ollaan kun pystyttiin tämä sarja viemään, Suikkanen päätti.

Lukon osalta kausi on nyt paketissa ja upea runkosarja sai tällä kertaa hieman ikävämmän lopun pudotuspeleissä. Kaiken kaikkiaan kaudesta jää varmasti kuitenkin mieleen positiivisen tekemisen meininki. Pitää muistaa miten lähellä edelliskaudella oli joutuminen jopa liigakarsintaan.

Tällä kaudella aluksi otettiin huimasti kaksi askelta eteen – loppukaudella sitten jouduttiin pakittamaan yhden verran taakse. Ensi kaudella otetaan sitten vaikka vain sama yksi kokonaisaskel eteen, mutta otetaan se sitten pudotuspeleissä, niin Raumallakin voidaan silloin juhlia vielä myöhään keväällä.

Rauman Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

Niklas Ylitalo TPS-hyökkäykseen

TPS on solminut kahden vuoden sopimuksen hyökkääjä Niklas Ylitalon kanssa. 25-vuotias oikealta laukova laitahyökkääjä siirtyy Turkuun Rauman Lukosta.

Lue lisää
Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

Veli-Matti Savinainen TPS:ään kaksivuotisella sopimuksella

TPS ja kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen ovat solmineet kahden vuoden mittaisen sopimuksen.

Lue lisää
Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Ruben Rafkin tekee paluun TPS-paitaan

Turun Palloseura ja Ruben Rafkin, 23, ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen.

Lue lisää
TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

TPS ja Tim Söderlund solmineet sopimuksen kaudelle 2025–2026

Turun Palloseura on solminut kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen hyökkääjä Tim Söderlundin, 27, kanssa. Tuleva kausi on Skellefteåstä kotoisin olevalle ruotsalaishyökkääjälle toinen mustavalkoisissa.

Lue lisää
Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Ruotsalaishyökkääjä Linus Nässén liittyy TPS:n hyökkäykseen

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–26 kattavan pelaajasopimuksen ruotsalaisen Linus Nässénin kanssa. 24-vuotias hyökkääjä siirtyy Turkuun SHL-seura Frölunda HC:n riveistä.

Lue lisää
Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Victor Sjöholm vahvistamaan TPS:n puolustusta yksivuotisella sopimuksella

Turun Palloseura on tehnyt kauden 2025–2026 kattavan sopimuksen ruotsalaispuolustaja Victor Sjöholmin, 21, kanssa. Oikealta laukova Sjöholm siirtyy Turkuun SHL-seura HV71:n riveistä.

Lue lisää