Loimu hankki liberon Itävallan maajoukkueesta
Loimu hankki liberon Itävallan maajoukkueesta
Raision Loimu on laajentanut ja vahvistanut vastaanottoarsenaaliaan Itävallan maajoukkueliberolla. 22-vuotias ja 190 cm pitkä Florian Ringseis saapui Turkuun lauantaina ja hakee tuntumaa uuteen joukkueeseensa jo sunnuntaina Maskussa vedettävissä harjoituksissa. Loimun taustoilla on tehty kovasti töitä pelilupien eteen ja näyttää siltä että Ringseis on edustuskelpoinen maanantaina Kupittaalla iskettävässä VaLePa-ottelussa.
Ringseis on nuori, mutta kansainvälisen tasonsa jo osoittanut pelimies. Itävallan liigaa hän on pelannut maan kärkiseuroihin kuuluneessa Hotvolleys Viennassa ennen siirtymistään Loimun ex-valmentaja Ruben Wolochinin alaisuuteen Saksan Bundesliigan TV Bühliin kahdeksi kaudeksi. Tällä kaudella hän on pelannut kotimaassaan TSV Hartbergin joukkueessa odottaen tarjouksia ulkomailta. Hän pelasi tällä kaudella Hartbergin kanssa jo Challenge Cupin karsintakierroksella, joten hän ei voi edustaa Loimua Challenge Cupissa, jossa Loimu hakee jatkopaikkaa Serbiasta joulukuun puolivälissä. Loimu sai Ringseisista erittäin hyvää taustatietoa sekä Wolochinilta että Itävallan maajoukkuevalmentaja Michael Warmilta.
Seurajoukkuetasolla Ringseis on pelannut mm. Hotvolleys Viennan kanssa Mestareiden Liigaa ja TV Bühlin kanssa CEV Cupia. Itävallan maajoukkuepaidan hän on pukenut päälleen aikuisten tasolla 15 kertaa tähän mennessä – mm. Eurooppa Liigassa useampanakin kesänä sekä arvokisojen karsinnoissa. Viime keväänä hän oli Itävallan mukana Vantaalla pelatuissa EM-karsinnoissa ja nosti mm. Suomen maajoukkuepelaajien syötöt 67 %:n tarkkuudella passarille. Aikuisten arvokisaotteluita hänellä ei ole vielä vyöllään, mutta kotimaassa pelatuissa EM-kisoissa 2011 hän on joukkueen pelaajalistoilla kylläkin.
- Florian on luonteeltaan tyypillinen libero – henkisesti vahva, mitään pelkäämätön ja takakentän johtaja, taustoittaa maajoukkuevalmentaja Warm.
Itävallan maajoukkueessa Ringseis on kärkkynyt viime vuodet ykkösliberon roolia Ranskassa Montpellierin joukkueessa pelaavan Philipp Kroissin rinnalla. Maajoukkuevalmentaja on peluuttanut Ringseisiä joskus jopa yleispelaajana Kroissin rinnalla, mutta pitää häntä kuitenkin tulevaisuudessa selvästi maajoukkueessa liberona - ja todennäköisesti ykkösliberona.
- Kroissin ja Ringseisin ero on lähes mitätön ja sen vuoksi olen käyttänyt heitä kumpaakin esimerkiksi viime kevään EM-karsinnoissa. Ringseis tulee varmasti olemaan tärkeä palanen maajoukkueessamme tulevaisuudessa, kommentoi Warm.
Loimun vastaanottopelaaminen on ollut yksi alkukauden kulmakivistä. Kun vastaanotto on toiminut, ei Loimun hyökkäysarsenaalille ole juuri pysäyttäjiä kotimaan kentiltä löytynyt. Vastaanottovastuu on niin iso asia, että nuoren Eetu Rantasen rinnalle haluttiin lisää leveyttä. Tilapäisratkaisuna päävalmentaja Henri Tuomi on käyttänyt toisena liberona yleispelaaja Kirill Borichevia ja viimeksi Euro Cup -ottelussa Akseli Koukia, mutta nyt nämä pelaajat vapautuvat takaisin omiin rooleihinsa.
- Florianin tulo selkeyttää vastaanotto pelaamista ja tuo samalla paljon eri vaihtoehtoja peluuttamiseen kun Borichev vapautuu liberon tehtävistä takaisin yleispelaajaksi. Kaikin puolin hieno asia että saadaan nuori ja motivoitunut pelaaja joukkueeseen, kommentoi tyytyväinen päävalmentaja Tuomi.
Loimulla on mielenkiintoinen ohjelma ennen lyhyttä joulutaukoa. Maanantaina vastaan asettuu Turussa pelattavassa kotiottelussa hallitseva Suomen mestari VaLePa. Perjantaina Loimu matkustaa Loimaalle paikalliskamppailuun ja ensi viikolla on edessä vieraspeli Serbiassa ja syyskauden päättävä Loimun ”Joulumatsi” Lakkapäätä vastaan kotihallissa lauantaina 20.12.
Loimun tiedotteesta / UrheiluSuomi.com
Takaisin edelliselle sivulle