A-pojille avauspisteet tiukan taistelun jälkeen
SPV tuli otteluun erinomaisesti valmistautuneena ja tuntui siltä, että vastalääkkeitä TPS:n pallolliseen peliin oli pohdittu. Kun samaan aikaan "speveläisten" jalka tuntui liikkuvan kotijoukkuetta paremmin, kääntyi useammat kaksinkamppailut vierasjoukkueelle. Maaleja tehtiin tasatahtiin aina kolmanteen erään saakka. Ratkaisun tuntua oli ilmassa kun Mikko Hautaniemi iski ensin Samuli Laxin syötöstä vastahyökkäyksen päätteksi lukemiksi 6-5 ja kolme minuuttia myöhemmin TPS:n tämän ottelun ykköspelaaja Lax teki alivoimalla illan kolmannen osumansa Tyko Hellstenin oivallisen esityön jälkeen. Nitroja syötiin kuitenkin viime minuuteille saakka, sillä SPV onnistui kaventamaan lukemia alivoimalla reilu minuutti ennen ottelun päätöstä. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty ja kaksi pistettä jäi Turkuun. TPS Akatemian seuraava ottelu pelataan tulevana torstaina. Tuolloin A-pojat matkustaa Tampereelle IC-Akatemian vieraaksi. |
Takaisin edelliselle sivulle