Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS A vaikeuksien kautta voittoon

 
TPS A vaikeuksien kautta voittoon


TPS A palasi voittojen tielle kukistamalla NST:n 10-8 (1-4, 6-4, 3-0) ja saalisti näin ollen neljännen voittonsa viidestä viimeisestä ottelusta. Helpolla voitto ei kuitenkaan tullut, sillä torstaina KSS-ottelun tapaan vastustaja oli monta kertaa valmiimpi pelaamaan kahdesta pisteestä ja karkasikin ensimmäisen erän aikana 1-4 johtoon. NST teki ensimmäisen maalin myös toisessa erässä ajassa 21.05 ja johti ottelua näin ollen jo 1-5. Seuraavan neljän ja puolen minuutin aikana tapahtui kuitenkin kummia ja ajassa 26.58 TPS siirtyikin jo 7-6 johtoon Joonas Marjamäen (1+1) komealla osumalla. Kääntyneestä pelistä huolimatta NST teki kaksi seuraavaa osumaa ja lähti päätöserään maalin johtoasemassa. TPS:n asetelmia myös heikensi Mikko Hautaniemen (3+0) siirtyminen kahden erän jälkeen pukukopin kautta Säkylään vievään autoon.

Päätöserässä Janne Kemppainen (1+0) toi TPS:n ensin tasoihin ja ajassa 52.59 Anssi Ala-Nissilä (1+1) vei TPS:n toisen kerran ottelussa johtoon. Tämä johto piti lopulta ja kentille tällä viikolla palannut Miikka Sokka (2+0) pääsi niittaamaan vielä lopullisen sinetin TPS-voitolle tyhjään maaliin. Tärkeät kaksi pistettä näin TPS-ryhmälle.

Hieman sairastellutta Ossi Vesalaista tänään TPS:n penkillä Ray Backmanin kanssa tuurannut Perttu Kytöhonka oli tyytyväinen pisteisiin, mutta parannettavaakin löytyi.

- Toisen kerran tällä viikolla hävittiin avauserä 1-4. Otteluun lähdöt eivät näin ollen ole menneet ihan lapaan. NST tuli KSS:n tapaan kovalla intensiteetillä peliin ja kun me hävisimme järjestäen kaksinkamppailut, numerot muuttuivat kohtuullisen rumiksi. Ei meidän painimaan kannata ryhtyä jatkossakaan, ei ole meidän juttu, mutta parempi valmius pitää kyllä löytää tuohon omaan tekemiseen. Kaksi jälkimmäistä erää meni meille 9-4, joten kyllä se oma juttu toimii, siitä ei ole kyse. Vielä on tekemistä, mutta toisaalta on meillä aika nuori porukkakin. Tästä oppia, päätti Kytöhonka.

Turun Palloseuran tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2009-2010 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikielto

Pääsarjojen kurinpitodelegaatio on määrännyt FBC Turun Aaro Ollikaiselle yhden ottelun pelikiellon kontaktista EräViikinkien Matej Penickaan joukkueiden välisessä F-liigan ottelussa maanantaina.

Lue lisää
TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigaryhmässä koronatapaus - viikonlopun ottelut siirtyvät

TPS:n miesten liigajoukkueessa on todettu positiivinen koronatapaus. Altistuneet joukkueen jäsenet on asetettu 10 vuorokauden karanteeniin, joka päättyy sunnuntaina 25. lokakuuta.

Lue lisää
Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Kapteeni Kailiala jatkaa TPS:ssä - superlupaus Vesteriselle pitkä sopimus

Maailmanmestari Miko Kailiala, 27, ja TPS ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Viime kaudella ensimmäiset liiga-askeleensa ottanut nuorten maajoukkuepelaaja Waltteri Vesterinen, 17, on tehnyt TPS:n kanssa 2+1 vuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

Forsman ja Hyytiäinen vahvistamaan TPS:ää

TPS vahvistuu, kun Juuso Forsman, 23, ja Jani Hyytiäinen, 29, pukevat ensi kaudella mustavalkean pelipaidan ylleen. Molempien sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lue lisää
Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Lauri Stenfors jatkaa TPS:ssä

Maailmanmestari Lauri Stenfors ja TPS ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

Kytöhonka jää sivuun - Raatarilasta FBC Turun uusi päävalmentaja

FBC Turun divarijoukkueen valmennuksessa koetaan nyt muutoksia, kun Santeri Raatarila korvaa Perttu Kytöhongan päävalmentajan paikalla.

Lue lisää